Jo on ollut viikko.
Pakkaamisessa meinasi tulla jopa paniikki. Ei meinannut millään mahtua kaikki, ja kun kaikki oli mahtunut, selvisit että ne painoi liikaa. ._. Nyt sitten todistin että käsimatkatavaroissa saa kuljetettua ylipainoa...
Mutta onnistuin! En kuitenkaan sen pakkaamisen takia nukkunut ti-ke yönä... ke-to yönäkin nukuin suhteellisen pätkissä ja to-pe vain yhden tunnin lentokoneessa ja toisen autossa, joten nyt VÄSYTTÄÄ. Käsi tärisee kun yrittää juoda vettä...
Mutta silti. Nyt olen täällä. Varmasti kaiken sen tuskan ja vaivan arvoista.
Tänään tosiaan oli lento Helsingistä Incheoniin. Lento meni hyvin, vaikkakin vähän tylsästi mutta katsoin sentään muutama leffaa lennon aikana. Kaikki turvatarkastukset sun muutkin oli ihan tylsiä kun musta ei epäilty mitään. xD
Incheonin lentokentällä sitten kaksi suomalaista poikaa tuli koputteleen olkapäähän ja toinen ilmoitti että ollaan oltu samoilla japanin tunneilla. Mietinkin että oli näyttänyt tutulta. :D Noh, siinä sitten hetken aikaa poikien kanssa pyörittiin lentoasemalla, kunnes sitten päätettiin lähteä taksilla Inhaan koska kello oli vasta noin 10 ja ensimmäinen koulun bussi olisi tullut kello 13.
Kyseinen taksi olikin sitten jännä paikka... ihan epämääräisesti joku mies tuli business-kortin kanssa kertomaan että on taksikuski ja kysyi haluttaisiinko kyyti ja minne. Mentiin sitten mukaan, ja saatiin huomata ettei kyseisellä taksilla ollut edes taksi-kylttiä ja muutenkin vaikutti vähän hämärältä puuhalta. Mutta niin kuitenkin taksikuski vei meidät yliopistolle, ja vaikka kuinka yritettiin selittää että asuntolaan numero 2, ei se tiennyt kyseisestä paikasta, vaan päädyttiin sitten yliopiston päärakennukselle, josta kävelimme asuntolalle, mikä ei ollut ihan pikku homma isojen laukkujen kanssa. Yhdet kauheat portaat kohdattiin mutta sentään oli rahvaita miehiä mukana kun toinen uhrautui kantamaan mun isomman laukun. 8D
Noh, päästiin siis asuntolalle, vihdoin! Rekisteröidyttiin sisään, saatiin avaimet ja kaikki meni hyvin. Purin laukkuni ja asettelin tavarat, ilman että kukaan häiritsi, vaikka yksi ranskalainen vaihto-oppilas oli tullessani ollut vielä huoneessa, hänkin lähti sitten aika pikaiseen. Sitten aloinkin kaivelemaan tietokoneita ja nettipiuhoja ja sain huomata että buddyni (ns. tuutorini) haluaisi nähdä ja sain sitten seuraavat 3,5 tuntia huolehtia siitä että milloin ja missä ja ketä olen nyt tapaamassa. Kaikki kanssakäyminen kun kävi sähköpostitse...
Mutta lopulta löysin buddyni! Hän oli jo melkein pettynyt kun ilmoitin että olen jo asuntolan suhteen ihan valmis, mutta sitten lähdettiinkin shoppailemaan. Niin matkaani tupsahti peittoa, tyynyä, laatikkoa ja ruokaa. Nyt väsyttää. Voisi mennä nukkumaan... Eikä kello ole vasta kuin Suomessa puoli yksi, Koreassakin vasta puoli seitsemän. Liian rankkaa puuhaa tämä. :'D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti